Leinon ensimmäinen vekseli

Helsingin kuuluisuuksiin luettiin Eino Leinon nuoruuden aikoina myöskin Uudenmaan Pankki, eli trasupankki eli Aapelinpankki - lempilapsellahan on monta nimeä. Tuon viimemainitun nimen se sai monikymmenvuotisen johtajansa Abel Landénin mukaan, joka oli ehdottomasti maailman herttaisin ja hyväsydämisin pankinjohtaja. Kun hän täytti vuosia hiukan ennen ensimmäistä maailmansotaa -oliko se nyt 75 tai 80 vuotta, - kirjoitti hänestä herkutteleva tyylitaituri Guss Mattsson tähän tapaan:

Kolme on maailmassa ollut kuuluisaa Aapelia. Yksi oli lammaspaimen, toinen matemaatikko ja kolmas pankinjohtaja. Kaksi ensin mainittua kuolivat nuorina, mutta kolmannelle on Herramme suonut pitkän iän hänen herttaisen sydämensä ja ihmisystävällisen luonnonlaatunsa takia. Sitten Mattsson .kertoo liikuttavan tarinan siitä, miten velkainen sanomalehdentoimittaja menee uudistamaan vekseliään pankkiin. Korkorahat hän on saanut kokoon, mutta penniäkään ei liikene vekselin lyhentämiseen. Aapeli tuskailee: menkää nyt tuonne Espikselle kävelemään, niin ehkä tapaatte jonkun tuttavan, joka vippaisi teille lyhennysrahaa. Toimittaja ilmoittaa siellä jo olleensa, mutta ei ollut tavannut siellä ketään sopivaa tuttavaa. Silloin Aapeli ottaa taskustaan viisi markkaa, ojentaa sen toimittajalle ja lausuu: lyhentäkää nyt edes tällä sitä, sillä se näyttää niin rumalta kirjanpidon kannalta, ellei vekseliä uudistettaessa sitä ensinkään lyhennetä.

Joku Eino Leinon raha-asioitaan huonosti hoitavista tuttavista oli saanut Leinon nimen tämän ensimmäisenä ylioppilasvuotena vekseliinsä, jonka oli jättänyt hoitamatta matkustaen lisäksi vielä muille markkinoille. Leino sai juhlallisen kutsun saapua pankkiin asiaa järjestämään. Syntyi keskustelu, jolloin Aapeli ehdotti:

-Menkää nyt hiukan käve1emään, ja pyytäkää tähän jonkun tuttavanne nimi. Ei sillä oikeastaan ole väliä, kenen nimi se on, kunhan se vain on nimi.

- Minulle on hyvin vastenmielistä, vastusteli Leino, - narrata tähän joku hyvä ystäväni, niinkuin minä itsekin olen tullut narratuksi, sillä en minä ole näistä rahoista saanut yhtään ainoata penniä.

- Onhan se kyllä niinkin, - myönteli hyväsydäminen pankinjohtaja.

Nyt Leinolle tuotiin, Leinon omien sanojen mukaan "yksipuolinen vekseli". Se lienee ollut jonkinlainen velkasitoumus, jossa Leino sitoutui aina kolmen ,kuukauden perästä lyhentämään pankin saatavaa viidelläkolmatta markalla. Muutaman kerran Leino siellä kävikin, mutta sitten häntä alkoi suututtaa koko homma. Hän jätti asian yksinkertaisesti hoitamatta, ja hoitamatta se pysyi kokonaista kaksi vuotta. Neljä kertaa vuodessa sai Leino kuitenkin aina vastaanottaa koko johtokunnan allekirjoituksilla varustetun adressin, jossa sanottiin: Eiköhän sitä meidän välillämme olevaa välien selvitystä voitaisi jollakin tavalla järjestää. Mutta Leino paadutti vain sydämensä.

Sitten Leino sai ensimmäisen isohkon valtion apurahan. Hyvällä tuulella ollessaan ja Kappelissa istuessaan hän yhtäkkiä muisti tuon painajaisen, joka oli häntä vuosikausia kiusannut. Niiltä jalkainsa sijoilta hän nousi ja lähti Uudenmaan Pankkiin. Astuttuaan johtokunnan huoneeseen hän näki vanhan Aapelin kääntyvän toisen johtajan, kaljupäisen Wellinkin puoleen ja kuuli Aapelin kuiskaavan: ”Minä olen aina sanonut, että ainoastaan kärsivällisyyttä, ainoastaan kärsivällisyyttä.” Ja Leinolle kiikutettiin taas pitkää paperia eteen. Leino kuitenkin viittasi ylpeästi kädellään ja sanoi:

- Minä en allekirjoita mitään, vaan minä tahdon maksaa.

Johtajat katsoivat kotvan aikaa toisiinsa. Vihdoin Aapeli huoahti ja lausui: ”Kyllähän sekin käy päinsä, mutta pankille on hiukan ikävää menettää luotettava asiakas.” Se oli hyväsydämisen kohteliaisuuden huippu, ja Leino myönsi hieman hävenneensä korskeata käytöstään.