Helvetin ja kiirestulen välissä

Väinö Salminen (29.2.1980 – 20.7.1947) oli aikakausilehti Valvojan toimitussihteeri vuonna 1906. Valvojassa Salminen tutustui ensimmäisen kerran Eino Leinoon. 

Väinö Salmisella oli kotonaan Suomen merkkimiehiä keinuttanut kiikkustuoli, jonka hän oli ostanut Suomen Teollisuuskaupasta vuonna 1902. Keinutuoli oli saatellut maailmaan Robert Kajanuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Toivo Kuulankin tarinat. Eräänä aamuna Leinokin ajurin tuomana pujahti Salmisen kotiboksiin. Leino istahti keinutuoliin, kun huoneiston isäntä oli boksin toisessa päässä partaansa ajelemassa. Parturipuuhista Leino sai kimmokkeen kertoilla äskeisestä käynnistään erään miesparturin palveltavana. Kun parturi oli saippuoinut runoilijan, äkkäsi hän yhtäkkiä kysyä:

-Eikö herra ole kirjailija ja runoilija Eino Leino?

- Olen, Leino vastasi.

Johon kirjailija pikaisesti totesi:

- Kaikkia kans pidetään suurina kirjailijoina. Minä olen kirjoittanut paljon parempaa, eivätkä ne paholaiset kustantajat painata mitään.

Parturi hääri veitsi kourassa runoilijan kurkulla, vilkaisi muualle, heilutteli veistä ilmassa ja vetäisi pitkin vaahtoavaa fasadipuolta. Lepyttääkseen tuntematonta suurta kirjailijaa Leino pyysi lupaa saada nähdä noita parempia kirjoituksia ja lupasipa suositella niitä kustantajallekin. Leinon ehdotus sai parturin raivoihinsa, sillä selväähän oli, että Leinon pyrkimyksenä oli vain varastaa hänen hengentuotoksiaan. Runoilijaa alkoi ahdistaa oleminen veitsenheiluttajan kynsissä. Mutta onneksi tilanteen pelasti sisään tullut uusia asiakas – ja aiempi työ oli jo parturilla lopuillaan. Kun parturi jatkoi vielä kähinäänsä kärsimästään vääryydestä ja suihkutteli vettä Leinon silmille, uusi asiakas lohkaisi parturin olevan juoppohullun. Nyt tuli kiire. Leino nakkasi pöydälle palkkiosetelin, pakeni ulos, kuten uusinkin asiakas. Parturi heitti molempien jälkeen hajuvesipullon, joka tirskahti pirstaleiksi seinään. Salminen totesi, että molemmat ”tuoksuivat kuin Saaronin kukkaset”.

Sitten Leino vaikeni. Salminen jatkoi partansa siistimispuuhia ja huomasi kohta runoilijan nukahtaneen kiikkustuoliin. Siihen hän jätti Leinon uinumaan Frödingin sanoin: ” Nuoruutens löys unelmien maan,/ vaipui uneen ihanaan,/ hyvä runoilijan on saada uinahtaa.”

Myöhemmin Cataniassa Leino kertoi, ettei muistanut miten oli yöllä tullut Salmiselle. Hän tarinoi kuitenkin nukkuneensa Salmisen luona kiirastulen ja helvetin ja oman maan välissä. Ystävät eivät ymmärtäneet mitä Leino puheillaan tarkoitti. Väinö Salminen kertoi kotoa lähtiessään työpaikalleen Suomen Kirjallisuuden Seuraan panneensa kiikkustuolin jalaksien alle etupuolelle Leinon lahjoittamat Danten Helvetin ja Kiirastulen sekä jalaksien taakse kaksi Oma maa –teosta, jotta runoilija ei kuukahtaisi nokalleen tai kallistuisi selälleen.