Eino Leino kirjaltajaksi

Ulottipa Leino runokiertueensa myös Käkisalmelle ja tavoitteena oli järjestää kirjallinen ilta.Leino tuli kaupunkiin ajoissa ja kävi tervehtimässä kaupunginlääkäriä rohtoja hakeakseen. Sen jälkeen runoilija halusi katsella kaupunkia ja käydä apteekissa. Matkallaan hän istahti kaivonkannelle lepuuttamaan jalkojaan. Kun vettäkin oli tarjolla ja kaivolle jätetty tuohilippo, päätti runoilija tehdä pienen virkistävän sekoituksen. Mukavasti siinä Leinolla aika kului maistellen omaa sekoitustaan. Paikalle ilmestyi puhekaveriksi Aukusti Vuorelainen, toimittajatoveri, jonka luona Leino asui vuonna 1922 vieraillessaan Käkisalmella. Vuorelaisella oli mukana kaunis vaaleaverikkö – oikea kaupungin täti-ihmisten ihannetyttö, säädyllisyyden perinnekuva. Vuorelainen esitteli neidon Leinolle. Leino katsoi viehkeästi nuorta naista ja kysyi:

- Oletkos sinä se syntisen vaimo?

Neito hämmästeli ja punasteli kysymystä. Hän säkenöi viattomuuttaan. Nuoruuden hyvettä ihannoiva Leino jatkoi jutteluaan ja kipusi ajatuksissaan korkealle. Hän säkenöi korkealentoisia.

Kun neito lähti saattajansa mukana pois kaivolta, hän ei malttanut olla lausumatta: ”Mikä ihana mies!” Leino oli taas kerran osoittanut hurmaajataitojaan. Leino jäi kaivolle eikä lähtenyt Vuorelaisen mukaan.

Jonkin ajan kuluttua pikkukaupungin suuriarvoinen poliisi sattui paikalle. Poliisi alkoi ehdotella Leinolle siirtymistä johonkin sopivampaan paikkaan julkiselta paikalta, kun huomasi, ettei Leino pelkkää lähdevettä nauttinut. Kun Leino heittäytyi kovin itsetietoiseksi paikkansa valinnan suhteen, poliisi ehdotti juuri Leinolle sopivaa paikkaa. Ja niin lähdettiin paikalliseen poliisiputkaan. Siinä meni myös samalla Leinon lausuntailta. Aamulla poliisimies halusi tietää normaalit henkilötiedot:

- Mikäs se Leinon ammatti onkaan?

- Kirjailijahan minä.

- Ja-ha. Missä kirjapainossa Leino on sitten kirjaltajana?

- Otavassahan minä enimmäkseen olen.

- Saatte sitten mennä.

- Saankos minä sen pullon mukaani?

- Kyllä te saatte.”

Niin Leinosta tuli kirjaltaja – uusi ammattimies. Kerrotaan, että Sortavalan seminaarin lehtori Yrjö Nykänen toimi Leinon vapauttajana poliisiputkasta.

 

Vaitinen, Villehaarti: Eino Leino kirjaltajana, Savo 19.1.1967/7