Sieluni sunnuntai

Nyt kuljen kummia maita taas,

yli outojen vetten ja vuorten

ja henkeni liitävi kauvas pois

ohi lehtojen, metsien, vuorten —

tää kulku on lentoa siipien päällä

yli aikojen, maailmain —

kas, sieluja valkeissa vaipoissansa!

ne viittovat johdattain.

Mihin johdatte minua, tiedä en,

— kai onneni maita kohti? —

vaan yhtäpä kaikki, mä liidän vain,

mihin sitte he matkani johti.

Ja onpa kuin hattarat eestäni haihtuis

ja kukkia luonani tuoksuais

ja kaukoa nyökkäis hymyten hongat

ja vuoret vihreän verhon sais!

Ja onpa kuin yhdessä kuljettais

sinitaivas ja luonto ja päivä

ja vilkkuis tähtiä päivälläi

ja häipyis eestämme häivä —

nyt sielun on suvi sekä sunnuntai,

nyt sy'ämen on juhannuspyhä

ja tuntuu kuin suvista suloa vois

näin kestää aina ja yhä.