Äidin valitus

Oi poikani kaunein ja kainoisin,

mun eloni kukkein tuoksu,

sinä olit mun iloni ainoisin

ja vilpas kuin virran juoksu.

Sinä olitkin syntyä auringon,

pyhäpäivän ja rauhan lapsi,

ja sun otsalla lemmen tähtönen on

ja kullan on puhdas sun hapsi.

Oli veljesi, siskosi jokainen,

ken kärsi ja hoivaa pyysi,

suli eessäsi ilkeys ihmisten

sun vienohon hymyilyysi.

Sydän yksin laati ne lempeät lait,

joit' tunsi ja nouti sun mieles,

ja hyvää halvimmasta sa hait,

soi muille lohtua kieles.

Mut maailma etsivi puhtaimman,

jota tallaa ja rääkkää ja — kiittää,

ja kuolema katsovi parhaimman,

jonka kolkkohon korjuunsa niittää.

Pyhän pihlajan istutin haudallen,

— en muuta mä tehdä saata;

oi, jospahan tiennyt sä olisit sen:

hyv' on syyttömän mullassa maata!