Eino Leinon vähemmän tunnettuja runoja

Viipurin Sanomat 12.2.1902

Kirje Viipurista

”Ystäväni ”Mikko Vilkastus” on minulle lähettänyt seuraavan, nähtävästi sydämen pohjasta lähteneen huokauksen, josta näkyy että sekin mies vähitellen alkaa pyrkiä ylemmäksi. Kun tahdon edistää jokaisen hyviä pyrkimyksiä, painatan runon tähän, vaikka en luulekaan Mokon rautateille pääsevän, mutta toivon hänen pääsevän johonkin muuhun ylhäiseen asemaan, vaikkapa esim. nokikolariksi."

Näin se runo kuuluu:

Kun oisin rautatiellä,

oisin niin kuin herra siellä.

Saisin kaikki konstit käyttää,

pitkää nenää muille näyttää.

Kultaa kukkarohon karttuis,

niska paksus kasvais, varttuis,

samppanjaa mä saisin juoda,

vielä juomii muille tuoda.

Mulla oisi yhtä toista

tavarata kaiken moista;

rahaa sil´ ei tarvis oisi,

virkahan se muonan toisi.

Huvilakin mulla oisi,

virka onnen sinne toisi;

mulla oisi herranpäivät

hälyttäis ei surun häivät.

Pihenttejä (pilettejä) oisi kyllä

oikein virkatakki yllä;

herrahan mä itse oisin

niillä kaikki teettää voisin.

Ken ei mua kuuunteleisi

senpä hiisi pian veisi:

matkapassin pian saisi

eikä mikään armahtaisi.

Nyt en ole rautateillä,

virkamies en ole siellä,

oonkin köyhä, kuni rotta,

se on ihan toden totta.

Mikko Vilkastus/Eino Leino

Muistokirjan lehti

Sua rakastin auringon lailla,

kuin pilvien purppuraa

se lempii autuuden mailla

avaruudessa loistavaa.

Sua rakastajan kuin laulajalle

rakas siimesten laulu lie,

kun vaipua huolten on alle,

sydän jäässä kun on, varas vie.

Kuin aaltojen armaana päilyt

asti päiväini päätteeseen,

aina tuomion päivään säilyt

ja laulun vaienneen.

Kuin kuolon käyt alhojen matkaa,

käyvä lempeenä on, hellien,

ken valjujen varjoissa jatkaa

yhä tietään  - rakastaen.

R.O.Riitahuhdan kopioima Viipurista 1938. Alkuperäinen Leinon käsikirjoitus tuhoutunut myöhemmin talvisodan aikana.