Koti
|
Kotini
Kuuset ne kotini ikkunan alla tuiskeessa tuulien taipuvat vain, siellä mun taattoni on kotosalla, pystyssä päänsä hän kantavia ain.
Lainehet mun kotolahdella vainen rakkaita rantoja suutelevat, siell´ emon huolia kantelevaisen poskia kyynelet uurtelevat.
Pohjolan kotkat ne kannella taivaan kaartavat ilmoa uljahasti; siellä mun verevät veikkoni raivaa korpea kolkkoa reippahasti.
Pulmoset talvella hangella lentää, allit ne jäillä jo leikkiä lyö, puhtaampi mun oma siskoni sentään, hempeä, hertas kuin Pohjolan yö.
Kuumasti polttavi aurinko armas kesällä poskia heimoni tään, kuumempi näljän kyynele karvas talvella keskellä hyytävän jään.
1892 Runo on painettu Hämeen Sanomiin 24.1.1893. Runon alkumuoto ilmestyi oppilaskunnan lehdessä Vasamassa Kotiseutuni -nimisenä, alkuaan siinä oli kuusi säkeistöä. Se on idyllinen kodin ja kotiseudun kuvaus, jossa tuntuu kuitenkin hallan kosketus, koska Pohjois-Suomessa kärsittiin pahasta hallavuodesta. |
Päivän laskiessa Muistatteko, kuinka muinoin lassa Muistatteko, kuinka metsän rantaan Muistatteko, kuinka kamalasti Näytti kuin ois ollut meri siellä, Muistatteko, kuinka toisihimme Ilmi kuiskittihin kammot rinnan, Pelkäsimme toitotusta torven, Maa kun huojuis, taivas tulta löisi, Muistatteko, kuinka toisihimme
Yökehrääjä 1897 |
|
YÖ.
--Mun rintani on niin raskas, ma leikkiä vaikka lyön, oi äiti, en yksin tohdi ma jäädä kanssa yön.
»On päivä jo laskenut ammoin ja hiipinyt hiljaisuus, nuku rauhassa, poikani nuorin, taas huomenna työ on uus!»
--Älä lähde äitini vielä, yön ääniä kuuletko? Ne kutsuu, ne käskee, ne uhkaa, nyt tulee turmio!
»Nuku rauhassa poikani nuorin, se on laulua lahden vain, se untas tuutia tahtoo kuin, muistatko, muinoin ain.»
--Älä lähde äitini vielä, yön silmiä etkö nää? Ne minua väijyy, ne vaanii mun sydäntäni sykkivää.
»Nuku rauhassa, poikani nuori, ne on tähtiä taivahan, ne luonas valvoa tahtoo kuin entis-aikahan.»
--Älä lähde, äitini armas, yön koura jo tuossa on! Se poikas temmata tahtoo kuin nieluhun kurimon.
»Nuku rauhassa, poikani nuori, se hongan on oksa vaan, mi ulkoa kurkistaapi kuin leikkikumppaniaan.»
--Niin kaikk' oli ennen ehkä, nyt kaikki toisin lie. oi äiti, äiti, miks lähdit? Minut valtaansa yö jo vie!
1897 |
|
Mennyt koti Äsken koito kotimailla Poissa tuolta tuomilehto, Karja käypi laitumella Pirtin peräseinämältä Honka oli turvanamme Uusi aika lehdot murti, |
Marjamaani Mansikkahan kesä-aamull' läksin, Ahkerasti poimin, rove täyttyi. - Ällös, äiti, marjojasi surko, |