Lystinurmi

Taustalla Lystinurmi, Oulujärven rannan töyräällä.
Lystinurmi sisältä.
Taidenäyttelyn avajaiset kesällä 2012.
Liisa Linkolan näyttelystä
Maija Vanhatapion näyttelystä
Maija Penna 2014
Maija Pennan näyttelyn avajaisista
Maija Pennan näyttelystä

Juhlat Lystinurmella

Eino Lönnbohm (Leino) esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti 10-vuotiaana 1888 Toivonniemen "hupinurmella" eli Lystinurmella, joka oli tasainen niitty Hövelönlahden toisella rannalla Hövelöstä katsoen. Tilaisuus oli Kajaanin Suomalaisen Seuran tavanomaiset kesäjuhlat. Juhlassa Eino nostettiin erityiselle korokkeelle, jotta hänen puheäänensä kuultaisiin ja hänet nähtäisiin.

 

Juhlan pääjärjestelijänä toimi veli Kasimir Leino. Juhlan ohjelmaan kuului puhe, "lausuntoa", sadun kertomista, kolme kuvaelmaa, kilpakisoja, tanssi, leikkiä ja keskusteluja.

 

Juhlakenttä oli koristeltu. Molempiin päihin kenttää oli pystytetty viiritangot, joissa suomalaiset liput liehuivat. Järven puolella kenttää puhelavan kohdalla oli esiripun peittämä, kuusien ympäröimä paikka.

 

Kajaanilaisia saapui runsaasti juhlaan ja kehuivat juhlaa onnistuneeksi. Monet kajaanilaiset tulivat jokea pitkin veneellä.

 

Tästä juhlapaikasta Eino Leino -talon Lystinurmi on saanut nimensä.

 

Lystinurmi nykyisin

Lystinurmi toimii nykyisin kesäisenä juhlapaikkana. Kesälauantaisin Lystinurmella pidetään häitä ja sukujuhlia. Onpa ladosta Oulujärvelle aukeavan oven edessä pidetty alttariakin, jossa on pidetty vihkiseremonia.  Lystinurmella kahvitetaan kesäteatterissa kävijöitä ja retkiryhmiä. Joulunaikaan ladossa on ollut Jouluseiminäyttely.

Kesäisin Lystinurmella järjestetään taidenäyttelyjä.