Kainuun Eino Leino -seura ry julkistaa valtakunnallisen runokilpailun

11.1.2024

Kainuun Eino Leino -seura järjestää kaikille avoimen valtakunnallisen runokilpailun, johon osallistuvien runojen teema on vapaa. Runokilpailun tavoitteena on kunnioittaa Eino Leinon elämäntyötä. Valitut runot julkaistaan runokokoelmassa, joka julkaistaan syksyllä 2024 osana Kainuun Eino Leino -seuran 50-vuotisjuhlavuotta.

Kainuun Eino Leino -seura on perustettu 30.12.1974. Vuonna 2024 seura juhlii 50- vuotista taivaltaan runoilija Eino Leinon tuotannon ja elämäntyön tunnetuksi tekemisessä sekä niiden taiteen ja kulttuurityön alueiden tukemisessa, joilla Eino Leino teki keskeisen elämäntyönsä.

 

Eino Leino (6.7.1878 – 10.1.1926), joka syntyi ja vietti lapsuus- ja kouluvuosiaan Paltaniemen Hövelössä, on Suomen tunnetuin runoilija sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Lähes jokainen suomalainen tuntee hänen runojaan. Niitä luetaan, esitetään ja sävelletään edelleen. Monet ovat tutustuneet häneen erityisesti tunnettujen taiteilijoiden, esimerkiksi Vesa Matti Loirin, tulkintojen kautta. Hänen säkeensä ovat suosittuja myös käyttörunoutena erilaisissa elämän tärkeissä tapahtumissa. Eino Leinon tuotnato on siis edelleen elävää runoutta.

 

Koti ympäristöineen Oulujärven tuntumassa, Hövelönlahden rannalla oli Leinon henkinen koti ja tärkeä kivijalka koko hänen elämänsä ajan. Sen vesistöt, metsät, vaarat ja ahot tarjosivat kuva-aiheita ja tunnelmia, joita hän käytti erityisesti rakkaus- ja luontorunoissaan. Artikkelissaan Kotiseutu (16.3.1910) hän toteaa: ”Kotiseutu ei ole ainoastaan paikka, maisema tai näköala. Se ei ole ainoastaan kylä, kaupunki, kukkula tai järvenranta. Se on määräävä tekijä suurelle osalle meidän henkistä olemustamme. (-) Kotiseutu on se salainen mittapuu, jonka mukaan me kaikkialla muualla ympäröivää luontoa arvostamme. Eikä ainoastaan luontoa, vaan myös ihmisiä.”

Kilpailun säännöt ovat tämän tiedotteen lopussa

Lisätietoja antavat:

Maarit Tartia-Kallio | P. +358 44 506 5056 | maarittartia@gmail.com

Marko Karvonen | P. +358 44 089 5033 | marko.karvonen@sotkamo.fi

 

* * * * *

Eino Leino -aiheinen runokilpailu

Järjestäjänä Kainuun Eino Leino -seura ry

 

Eino Leino -aiheinen runokilpailu on valtakunnallinen ja kaikille avoin, johon voi osallistua enintään 10 runolla. Runojen tulee olla alkuperäisiä, aiemmin julkaisemattomia sekä suomenkielisiä.

 

Runot lukee raati, jonka puheenjohtajana toimii runoilija, kustannustoimittaja Tero Liukkonen. Raadin valitsemat runot julkaistaan Kainuun Eino Leino -seuran kustantamassa runokokoelmassa, joka julkaistaan syksyllä 2024 osana Kainuun Eino Leino -seuran 50. juhlavuotta.

 

Runokilpailun pääpalkintona on 1 000 euroa, joka voidaan jakaa tarvittaessa useamman runoilijan kesken. Raati voi harkintansa mukaan jakaa myös pienempiä palkintoja sekä kunniamainintoja.

 

Runokilpailun säännöt

1. Kilpailun pääpalkinto on 1 000 euroa. Raati voi harkintansa mukaan jakaa myös pienempiä palkintoja sekä kunniamainintoja kirjapalkinnoin.

2. Raadin valitsemat novellit julkaistaan Kainuun Eino Leino -seuran kustantamassa teoksessa, joka julkaistaan syksyllä 2024.

3. Runolla tulee olla nimi. Käsin kirjoitettuja runoja ei hyväksytä. Sama kirjoittaja voi osallistua kilpailuun maksimissaan kymmenellä runolla.

4. Runojen tulee olla Eino Leino -hengen mukaisia.

5. Raati lukee kilpailuun lähetetyt runot ja valitsee niistä voittajarunon ja muut julkaistavaan kokoelmaan tulevat runot. Lisäksi raati päättää mahdolliset pienemmät voitot sekä kunniamaininnat.

6. Kilpailuaika on 10.1.-28.4.2024. Runojen tulee olla perillä viimeistään 28.4.2024, kello 16 mennessä.

7. Runot lähetetään sähköpostitse Kainuun Eino Leino -seuralle osoitteeseen einoleinorunot@gmail.com. Sähköpostissa tulee olla kirjoittajan nimi, osoite, sähköposti ja puhelinnumero. Vaihtoehtoisesti runot voi postittaa kirjekuoressa Kainuun Eino Leino -seuraan (Kurjenjalka 3, 87250 Kajaani) A4-arkeille, yhdelle puolelle tulostettuna. Tällöin kirjekuoressa on oltava mukana muistitikku, josta runo on sähköisesti ladattavissa. Sähköpostiin tai kirjekuoreen aiheeksi merkintä ´Eino Leino -runot´.