Leinon käännösteokset

Intialainen runoilija Rabindranath Tagore sai v. 1913 kirjallisuuden Nobelin palkinnon.

Eino Leino lukijalle kirjan alussa: "On uskallettava lähteä oudoille ulapoille, joskin sitä viehättävämpää. Intialaisen runoilijan Rabin dranath Tagoren teos, joka täten suomalaiselle yleisölle tarjotaan, on minulle merkinnyt moista ulappaa. Ensiksikin on sen koko mielikuvituspiiri outo nykyaikaiselle eurooppalaiselle lukijalle, outoja runokuvat, vertaukset, näköalat ja sanontatavat. Mutta sen tunnelmallinen psykologia on tuttua, vielpä hämmästyttävän yhtäpitävää sen uusromanttisen rakkauspsykologian kanssa, jonka me hyvin tunnemme viime vuosien ja vuosikymmenien länsimaisesta tuotannosta. Se yksin on uskallustani kiihoittanut."

Lauluja

"Itsepintaisesti pidättävät kahleet minua, mutta sydämeeni koskee, kun tahdon ne katkaista.

Vapautta minä tarvitsen, mutta minä häpeän toivoa sitä.

Olen varma, että sinussa asuu arvaamaton rikkaus, ja sinä olet minun paras ystäväni, eikä minulla kuitenkaan ole sydäntä heittää ulos kaikkea katinkultaa, mikä täyttää kammioni.

Verho, joka minut peittää, on tomun ja kuolon verho. Minä vihaan sitä ja kuitenkin rakastan.

Minun virhini on syvä, minun vikani suuri, minun häpeäni raskas ja salainen, mutta kuitenkin, kun saavun parastani pyytämään, minä vapisen pelvosta, että on tullut kuulluksi rukoukseni!"

Leino käänsi Tagorea englanninkielisestä painoksesta.